Alkuviikko kului taifuunia odotellessa ja me vaihtarit jouduimme pettymään pahasti, kun kyseinen myrsky ei koskaan kunnolla päässyt Sendaihin (ollaan liian pohjoisessa). Myrskyn sivuvaikutukset kuitenkin ylettyivät myös tänne, sillä alkuviikosta meni rikki Sendain lokakuun lämpöennätys. Tiistaina oli yli 30ºC lämmintä ja jostain syystä rupesin kaipaamaan Suomeen jääneitä kesävaatteita. Keskiviikkoiltana satoi vähän aikaa, mutta se oli kaikki mitä taifuuni teki Sendaille (pöh).
Kulunut viikko oli ensimmäinen 'normaali' viikko täällä itäisellä maalla. Nyt kun viikon lukkari on kerran vedetty läpi, voin jo nyt luvata olevani joskus tosi väsynyt viikon jälkeen. Onneksi näyttää siltä, että oikeastaan mistään muusta kuin japanista ei tule läksyä. Puolet kouluajastani olen kuitenkin labrassa eli suorittamassa kurssia 'Independent Research Training'. Paikallinen tapa on, että labrassa ollaan paljon pitemään kuin lukkari/työaika sanoo. Huvittavaa tässä on se, että vaikka töissä ollaan pitkään, ei niitä töitä oikeastaan tehdä hirveästi enää. Vieressäni istuva maisteriavaiheen opiskelija on katsonut animea lähes aina, kun olen sinne päin vilkaissut. Itse olen ollut tällä viikolla joka päivä noin tunnin verran yliaikaa ja ollut yleensä ensimmäisiä lähtijöitä. Onneksi minulle pikku vaihtarille annetaan aika paljon anteeksi.
Labran henkilökunta koostuu proffasta, kahdesta muusta vanhemmasta tutkijasta, noin neljästä jatko-opiskelijasta sekä kasasta maisterivaiheen opiskelijoita ja viimeisen vuoden kandiopiskelijoita. Täällä ilmeisesti kandiopintojen viimeinen vuosi vietetään lähinnä jonkun labran alaisuudessa ja luennoilla käydään harvemmin. En siis onneksi hirveästi eroa joukosta ikäni suhteen (vaikka nuorin olenkin). Minun lisäkseni labrassa on kaksi muuta ulkomaalaista, joten englannintaitoisiakin onneksi löytyy. On myös ollut mielenkiintoista huomata, miten hierarkia labrassa toimii. Professori on tietysti korkeimmalla, mutta oli huvittavaa tajuta, että kaikki me muut (myös esim. apulaisproffa) istumme ahtaasti professorin huoneen vieressä olevassa yhdessä isossa huoneessa. Pieni hyppy apulaisproffasta proffaksi...
Keskiviikkona labran jälkeen menimme labraporukalla viettämään iltaa. Tilaisuus oli samaan aikaan ruotsalaisen maisteriopiskelijan jäähyväisjuhla ja tervetulojuhla minulle. Tunnelma oli oikein mukava ja ruoka hyvää. Pääsin tutustumaan moniin labralaisiin paremmin ja vaikka nimimuistini ei todellakaan ole hyvä, sain kuitenkin ängettyä taas muutaman nimen lisää pieneen päähäni. Hämmästyksekseni labrasta löytyi yksi käyrätorvisti ja tästähän sitten irtosikin sitten juteltavaa oikein kunnolla (olen siis myös itse soittanut kyseistä soitinta).
Torstaina sain kokea jotain tosi jännää. Menin labran jälkeen suunnistuskerhon huoneelle, sillä muistelin viikottaisen kokouksen olevan kuudelta ja halusin sanoa tsempit kaikille viikonlopun isoja kisoja varten (joihin minä en päässyt, sillä ilmoittautumisaika loppui noin kuukausi ennen kisoja). Kokousta ei kuitenkaan oikeastaan ollut ollenkaan, vaan ohjelmassa oli noin kymmenen minuutin kartanlukuharjoitus viikonlopun kisakartalla. Tämän jälkeen kaikki yhtäkkiä lähtivät johonkin ja minä lähdin hyvin hämmentyneenä mukaan. Kävelyn aikana minulle selitettiin, että vuorossa oli yliopiston cheerleader-ryhmän kannustusesitys viikonlopun kisaa varten. Jo tässä vaiheessa olin hämmentynyt: cheerleading ja suunnistus, häh. No, paikalle saapuessani hämmennykseni kasvoi vielä lisää. Meitä odotti valmiiksi asennossa noin kaksitoista tyttöä, pieni puhallinorkesteri ja noin viisi miestä puvut päällä (yhdellä oli perinteiset japanilaiset vaatteet). Esitys ei oikeastaan ollut esitys vaan enemmän seremonia, eikä sitä valitettavasti saanut kuvata. Ensiksi vuorossa oli puheet sekä kannustajien että kannustettavien edustajilta ("tehkää parhaanne", "teemme parhaamme ja tähtäämme menestykseen"), jonka jälkeen vuorossa oli itse cheerleading. Puhallinorkesteri soitti marssimaista melodiaa, pukumiehet huusivat ja esittivät itsevarmoja liikkeitä, tytöt vetivät perinteistä showta sekä vastasivat miesten huutoon ja yliopiston logolla varustettua valtava lippu heilui kaiken tämän yllä (heiluttamiseen tarvittiin kaksi miestä). Lopuksi oli vielä lyhyt huuto-painotteinen kannustus ja lopetus/kiitospuheet kummankin osapuolen edustajilta. Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella vaikuttava ja esitys hyvä, vaikka pukujätkien machoeleet aluksi lähinnä hymyilittivät. Kerhohuoneelle palatessa olikin sitten mielenkiintoista vertailla suomalaista ja japanilaista kannustuskulttuuria ja muita urheiluun liittyviä asioita.
Arki siis lähtee vähitellen rullaamaan, mutta siihen tottumiseen kuluu todennäköisesti vähän aikaa. Japani (kieli) ei ainakaan vielä ole ruvennut ahdistamaan ja huomaan jo nyt tajuavani tiettyjä keskustelunpätkiä paremmin kuin ensimmäisinä päivinä. Minulla on skype ja facebook, joten jos haluatte tarkempia tietoja, olkaa yhteyksissä (vink vink:D).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti