Kahden kuukauden juhlajulkaisu

Nyt on niin, että tänään tulee täyteen kaksi kuukautta Japanissa. Ihan outoa, sillä tuntuu, että juurihan minä tänne tulin. Toisaalta olen kuitenkin ollut täällä jo niin pitkään, että arki ja sen rutiinit ovat alkaneet tuntua arjelta, eivätkä vain jännältä uudelta kokemukselta.

Tähän aikaväliin on mahtunut kaikenlaista, mutta hieman yllättäen kulttuurishokki ei missään välissä ole kovin pahasti iskenyt. Tietysti on ollut niitä päiviä, kun olen vain istunut huoneessani ja kuluttanut selviytymispakettien sisältöä tasaista tahtia. Mikään ei kuitenkaan ole tuntunut maailmaa järkyttävältä (no, pari maanjäristystä ehkä) eikä koti-ikäväkään ole purskahtanut yli äyräiden. Kielimuurin takia on useampi itku/ärsytys/turhautumis-kohtaus tullut käytyä läpi. Viimeksi tänään pankissa.

Kahden kuukauden kunniaksi olen koonnut tähän nyt erilaisia huomioita kaikesta mahdollisesta, joka on pistänyt silmään. Nauttikaa.

- Kännykkämarkkinat ovat sekavat. Liittymän mukana täytyy aina ostaa myös puhelin.

- Polkupyörä on ehkä käytetyin kulkuväline. Silti kukaan ei käytä kypärää tai katso sivuille risteyksessä, kunnollisia pyöräteitä ei ole ja keskustassa saa metsästää ilmaista ja laillista pyöränjättöpaikkaa.

- Kaupassa käydessä ostetaan vain kyseisen hetken tarpeeseen, minkä seurauksena monet japanilaiset käyvät kaupassa lähes joka päivä.

- Muovit lajitellaan, biojätettä ei.

- Japanilaiset ovat hienohelmoja.

- Suosituimpia urheilulajeja ovat baseball ja sumopaini.

- Japanilaiset rakastavat napostelua. Kaupat ovat täynnä sekä suolaisia että makeita pikkupurtavia ja nuoret tuntuvat vetävän niitä koko ajan. Silti kaikki ovat hirveän laihoja.

- Japanilaiset tykkää lainata englannista sanoja ja muokata niitä sitten itselleen helpommin sanottaviksi ja tilanteisiin sopiviksi. Joskus merkitys muuttuu kokonaan.

- Ruoka on hyvää ja monipuolista (vaikka monet muut vaihtarit sanovatkin sitä mauttomaksi).

- Koska niin monet eroavat täällä nykyään, järjestetään häiden lisäksi myös eroamisseremonioita ("Kiitos tähän astisesta" *kumarrus*).

- Tytöt eivät käy lenkillä.

- Ruoka Japanissa on halvempaa kuin Suomessa.

- Suurin osa ruoasta myydään pienissä paketeissa.

- Muovijätettä syntyy valtavasti, sillä kaikki pakataan erikseen. (Esim. keksit muovialustassa, joka kääritty muoviin, joka yhdessä toisen samanlaisen kanssa kääritty muoviin)

- Käteistä käytetään maksuvälineenä paljon enemmän kuin Suomessa.

- Vähänkin syrjemmällä metsien lähellä on varoituksia karhuista. Niitä on (enemmän kuin Suomessa), mutta näköhavaintoja ei tule kovin usein...

- Paikalliset usein ymmärtävät englantia, mutta puhuvat sitä hyvin vähän.

- Vanhoista tavoista ei luovuta. Ei, vaikka kuinka todistettaisiin, että nykyinen tapa ei toimi.

- Määrä korvaa laadun kaikkialla muualla paitsi ruoka-aineiden valinnassa.

- Paikalliset tavat tarttuvat.

- Sanoja tarkoittavat kirjoitusmerkit eli kanjit ovat mahtavia. Yhdistämällä kaksi sanaa saatetaan saada aivan uusi merkitys.

- Suunnistaessa voi joutua selittämään vaeltajille, mitä ihmettä tekee polun ulkopuolella.

- Japanilaiset tykkää kaikesta söpöstä: pojillakin voi nähdä kännyköissä söpöjä pehmoleluja roikkumassa.

- Jos tunti on peruttu, siitä ei todennäköisesti jakseta ilmoittaa, kyllähän asian sitten paikalle tullessa huomaa.

- Japanilaiset tuntuvat rakastavan brokratiaa. Jokaiseen uuteen paikkaan täytyy täyttää vähintään kolme uutta paperia.

- Erilaisia automaatteja löytyy joka nurkasta. Taloyhtiöissä sellaisen löytää usein vastaavanlaisesta paikasta, missä Suomessa löytäisi postilaatikot.

- Japanilaiset pitävät arvuuttelusta — kun itse tietävät vastauksen ja toinen ei.

- Kaikki raaka eläin- tai kalaperäinen ruoka on suurta herkkua.

- Kasvissyöjällä olisi Japanissa hankalaa, sillä vaikka lihaa korvaavia vaihtoehtoja on paljon Suomea enemmän, monet ruoat maustetaan tonnikalapohjaisella dashi-liemellä.

- Riisi todellakin on paikallisten perusravintoaine. Olen tavallisen ruoan lisäksi syönyt useampaa erilaista riisijälkiruokaa.

- Japaninkielen opiskelu on sanaston tankaamista ja uusien erikoislauserakenteiden opettelua.

- Monet luulevat, että suunnistajat käyttävät viidakkoveitsiä metsässä liikkuessaan (ei totta, mutta tarpeen olisivat).

Suunnistusta

Varoitus! Seuraava teksti saattaa sisältää pieniä määriä suunnistusaiheista höpötystä.

Kuten jotkut jo ehkä tiesivätkin, olin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa suunnistuskisoissa täällä Japanissa. Oli ihan älyttömän kivaa päästä taas metsään, sillä edellisestä suunnistuksesta oli vierähtänyt jo yli kuukausi. Kokemus oli myös todella mielenkiintoinen, sillä jotkut asiat tehtiin täällä hieman eri tavalla kuin olen tottunut.

Herätys aamulla 3:40, reppu kainaloon, piilarit päähän ja menoksi. Kilpailupaikalle oli noin neljän tunnin ajomatka, jonka kuljimme vuokra-autolla. (Eihän köyhillä japanilaisopiskelijoilla autoja ole.) Matkan aikana tämä onnellinen, Japanissa ajokortiton, sai kaikessa rauhassa jatkaa unia muiden hoitaessa ajamisen. Seitsemän aikaan pysähdyimme aamupalalle sukiyaki-ravintolaan.

Kisakeskus sijaitsi paikallisella yläasteella. Tässä ei sinänsä ollut vielä mitään yllättävää — rakennetaanhan kisakeskukset Suomessakin joskus koulujen ympäristöön. Yllättävää kuitenkin oli, että kaikki kilpailukeskuksen toiminta oli koulun sisällä. Tulostaulu, kilpailuohjeet, seuraleirit, varustemyyjä (yksi kauppias, joka myi kenkiä ja teippiä) yms. ängettiin kaikki koulun pienehköön liikuntasaliin. Kaikkein kummallisinta kuitenkin oli se, että lähinpään metsään oli kilpailukeskuksesta pari kilometriä ja että maali ei tästä syystä sijainnut kilpailukeskuksessa. Kuulemma ihan normaalia Japanissa. Maalista kilpailukeskukseen oli noin kolme kilometriä. Juoksun jälkeen tuli siis verryteltyä automaattisesti.

Kilpailukeskus

Olin aika skeptinen lukiessani kilpailuohjeita ennen kisoja. Naisten matka 3,5 km, nousua 245 m ja voittoaika 50 minuuttia? Matka kuulosti aika lyhyeltä ja tavoiteaika siihen nähden pitkältä. Noususumma lähinnä kauhistutti. Näissä ja samaan aikaan muutenkin jännittyneissä tunnelmissa lähdin sitten katsastamaan paikallista metsää. 

Rata ei ollut kovin vaikea ja suurin osa reitinvalinnoista suosi polkuja. Korkeuskäyrät piti lukea tarkkaan, sillä liian alas (tai ylös) eksyminen oli hyvin helppoa. Virhettä tuli yhteensä pari minuuttia, lähinnä rastinotossa, mutta pahimmat pummit sain onneksi vältettyä. Juoksu kulki yllättävän hyvin puskaisessa aluskasvillisuudessa. Mutta. Monessa penkassa oli kuitenkin pakko ottaa kädet apuun, sillä eihän tällä neidillä kunto kestänyt japanilaisessa mäessä. Lisäksi aluskasvillisuus tuppasi lähtemään liikkeelle jalan alla jyrkässä rinteessä. Eli mäkitreeniä sitten vaan tekemään! 

Jotakuta kuitenkin kiinnostaa, joten tässä kartta:)

Ratamestari oli arvioinut voittoajan reilu 10 minuuttia pieleen. Kahdeksan nopeinta juoksi arviota nopeammin. Ja tulihan siitä itsellekin ihan hyvä mieli, kun kerrankin oli näiden kahdeksan joukossa!

Festivaalielämää ja vuoren valloitusta

Aluksi pahoittelut myöhäisestä päivityksestä. Ensin täällä ei tapahtunut mitään ja sitten tapahtuikin kaikkea niin hirveällä tahdilla että enhän minä mitään kirjoittamaan ehtinyt. Ensimmäisen kuukauden rajapyykkikin hujahti ohi sellaisella vauhdilla, että tajusin sen viikon myöhässä. Nyt kuitenkin on taas aika päivitellä mitä kaikkea täällä on tapahtunut.

Viime viikonloppu oli aivan mahtava. Perjantaina tavallisia tunteja ei ollut yliopiston festivaalin takia. Ja koska sunnuntai oli kansallinen vapaapäivä, myös maanantai oli vapaa. Lauantaina hyppäsin junaan ja lähdin Tsukubaan tapaamaan Japaniin seminaariin tullutta isääni. Sunnuntai ja maanantai menivätkin sitten turistia leikkiessä kyseisessä kaupungissa.

Tervetuloa yliopiston festivaalille! 

Perjantaina kävin tosiaan yliopiston festivaalilla. Kawauchi-kampus oli täynnä eri kerhojen ja ryhmien kojuja, jotka tyypillisesti myivät ruokaa. Tyypillisiä ruokia olivat mm. yakitori (lihavarras), okonomiyaki (eräänlainen pannukakku, jossa on mm. vihanneksia), takoyaki (mustekalapyörykät) ja yakisoba (paistetut nuudelit). Lisäksi myynnissä oli jonkun verran leivonnaisia. Festivaalialueelle oli myös rakennettu lava, jolla pyöri koko ajan erilaista liveohjelmaa (tavallisimmin bändejä mutta esim. acapellayhtyeitäkin huomattava määrä). Illalla yliopiston cheerleaderit vetivät lavalla lähes tunnin shown.

Cheerleader-meininkiä

Ulkotoiminnan lisäksi kolme kampuksen keskimmäistä rakennusta oli varattu sisätilat vaativalle toiminnalle. Käytännössä joka ikisessä luokassa oli jotain toimintaa. Kävimme mm. kahvilassa, jossa erilaiset soitinyhtyeet soittivat live-musaa. Muita hauskoja paikkoja olivat esimerkiksi origamikerhon näyttely, hierontakahvila (noin 1,50 eurolla sai mehun ja 10 min hieronnan), mangakerhon tarinanäyttely (kaikki jäsenet olivat tehneet tarinan ja niitä sai lueskella), astronomiakerhon valokuvanäyttely sekä kummitustalo. Kummistustalo kyllä kiljutti paikallisia, mutta oli meidän mielestämme lähinnä hauska. (Mahtava oivallus oli pistää vierailijat kiertämään ympyrää seiniä siirtelemällä.)

Origamiviulisti

Muu viikonloppu menikin sitten Tsukubassa isän kanssa. (Tsukuba on suunnilleen Espoon kokoinen yliopistokaupunki Tokiosta 45 min junalla koilliseen.) Sunnuntaiaamuna hyppäsimme bussiin ja ajoimme sillä paikallisen Tsukuba-vuoren alarinteille, josta jatkoimme vuorenvalloitusta kävellen. Reipas vaellus vuoren päälle ei kuitenkaan onnistunut, sillä paikalla oli niin paljon kömpelöitä japanilasturisteja, että jyrkissä kohdissa jouduimme jonottamaan päästäksemme rinnettä ylös. Kun samaan aikaan samaa kapeaa polkua pitkin yritti ihmisiä tulla myöskin alas, oli ruuhka valmis. Näköala huipulta olisi selkeänä päivänä varmasti ollut hieno, mutta ilma oli jotenkin sumuinen auringonpaisteesta huolimatta, joten kovin pitkälle emme nähneet. (Selkeänä päivänä vuorelta voi kuulemma nähdä Tokioon asti.) Hienoa kuitenkin oli. Päästyämme vuorelta alas pulahdimme vielä paikallisessa onsenissa eli kuumassa lähteessä. Kylpylän vesi oli ainakin minun mielestäni aika kuumaa, eikä siinä tehnyt mieli lillua samanlaisia aikoja kuin suomalaisissa lämminvesialtaissa. Kylvyn jälkeen hikoilin puoli tuntia kuin pieni porsas.

Sammakoita näkyi melkein joka kulmalla

Ruskaa vuoren rinteellä

Toinen Tsukuba-vuoren huipuista

Temppeli vuoren alarinteellä

Maanataina seikkalin Tsukubasta takaisin Sendaihin repun ja kolmen kassin kanssa – isän mukana kun sattui tulemaan pikkaisen Suomi-täydennystä (sain mm. pipareita ja glögiä jouluksi!!!). Itsellä todellakin oli aika avuton olo, kun seisoin Akihabarassa lippuautomaatin edessä kassien kanssa ja mietin, miten saisin kyseisestä laitteesta junalipun ulos. Junat myös olivat suhteellisen täynnä, minkä seurauksena istumapaikkoja ei enää ollut. Tämän seurauksena voin nyt sitten kehua matkustaneeni luotijunalla – lattialla istuen.

Ginko-puita Tsukubassa