Saaria ja mäntyjä

Enhän minä millään pääse vierailijoista eroon. Juuri kun on saanut asetukset vaihdettua taas englanniksi ja japaniksi, tulee Suomesta vierailijoita ja kieli muuttuu taas suomeksi. Eli ihan mahtavaa! Tällä kertaa Sendaihin putkahtivat kaverini Miia-Mari ja hänen siskonsa Minna. Minulla ei viikonlopun lisäksi lomaa ollut, mutta kahdessa päivässä saatiin silti tehtyä yllättävän paljon kaikenlaista ja neidit M-M ja M pääsivät jatkamaan matkaansa kohti Tokiota aikataulun mukaisesti.

Ehdottomasti mielenkiintoisin tekemämme asia viikonlopun aikana oli päiväretkemme Matsushiman saaristoon. Vaikka olin monilta kuullut paikan kauneudesta, vierailin itsekin paikassa ensimmäisen kerran ja reissu totisesti oli sen arvoinen. Alueella oli parisensataa pikkuista jyrkkärinteistä saarta, joita oli ohi mennessä hauska ihastella. Koska vesi oli turkoosihtavaa ja saaret yleensä jyrkkärantaisia, vaikutti alue aika trooppiselta saaristolta kaukaa katsottuna. Lähelle päästessä huomasi kuitenkin, että saarilla kasvoikin trooppisten puiden sijasta mäntyjä, joten vaikutelma etelästä haihtui. Eli Turun saaristo tropiikissa?

Saaristoa

Aloitimme päivän mukavasti hyppäämällä junaan ja ajamalla 30 min paikallisjunalla Hon-Shiogaman asemalle, josta jatkoimme kävellen Shiogaman satamaan. Ostimme lauttaliput, ihastelimme paikallisia käsitöitä (minä sorruin) ja söimme jätskit lauttaa odotellessa ja lisäksi minä pääsin harjoittamaan ontuvaa japaniani, kun lipunmyyntikojun vieressä oleileva henkilökunta hoksasi minun sitä ymmärtävän. Lauttareissu itse oli aivan mahtava, vaikka ehkä hieman lyhyt minun makuuni (n. 1h). Sen aikana näimme eri kokoisia ja eri muotoisia saaria, sekä saaria, jotka Suomessa eivät edes olisi saaria. Eli runsaasti saaria. Nautin erityisesti saarten rinteissä näkyvien luolien ja tunneleiden kirjosta, sillä sellaisia ei Suomessa juuri näy.

Lautta puksuttaa eteenpäin:)

Luolia, tunneleita!

Lauttareissun jälkeen jatkoimme päivää Matsushiman pikkukaupungissa, jossa kävimme muutamassa saaressa. Ensimmäinen vierailemamme paikka oli Godaido, joka on pieni temppeli kolmen pikkuruisen saaren saariketjun viimeisellä saarella. Saaret sijaitsivat aivan lauttalaiturin vieressä, joten ihmisiä oli aika paljon, mutta tunnelma säilyi onneksi suhteellisen rauhallisena. Pidin erityisesti saarelta saarelle johtavista punaisista silloista, jotka olivat niin reikäisiä, että useasta raosta olisi mahtunut jalka läpi.

Godaido & Matsushiman keskustaa mereltä päin

Reikäsilta

Godaidon jälkeen jatkoimme jatkoimme matkaa kohti Fukuuran saarta, mutta poikkesimme matkalla syömään useasta vaihtoehdosta arpomaamme ravintolaan. Hyvää oli. Fukuuran saarelle johti taas punainen silta, mutta tällä kertaa hieman pidempi sellainen. Saari itsessään oli huomattavasti suurempi kuin muut vierailemamme saaret, mutta reilussa tunnissa käppäilty läpi lukuisten pysähdyksien kanssa. Saaren luonto oli varmasti sen parasta antia. Puita ja kasveja näkyi jos jonkunlaista ja taustalla vinkuivat linnut. Saaren keskeltä myös löytyi aukea, jonka reunalla kirsikkapuut vielä kukkivat. Sendaissa kukat ovat jo tippuneet, joten oli hauska nähdä kukat vielä kerran.

Silta Fukuuralle

Vihreää oli.

Sakura – once more <3

Viimeiseksi kävimme Ojiman saarella, joka on joskus ollut kaiketi budhalaismunkkien käytössä ja joka aikanaan oli kai oli naisilta kielletty. Kapinahengessä ylitimme sillan (taas) ja teimme nopeahkon kierroksen saarella. Seikkailumielessä minun oli aivan pakko päästä kokeilemaan yhtä pientä polkua reuna-aidan ulkopuolella ja sitä pitkin pääsikin oikein kivasti pienen jyrkänteen laidalle (alla vettä), josta myös näköala oli ihan hauska. Miia-Mari aiheutti Minnalle sydänkohtauksen tulemalla perässä.

Naisilta kielletty! – no ei enää

Meditointikoloja? ja mäntyjä

Täällä on ensi loppuviikosta/viikonloppuna/alkuviikosta ns. Golden Week, joka on keskittymä on kasa japanilaisia juhlapäiviä iskettynä samalle viikolle. Tällä viikolla Golden Week osuu mahdollisimman huonoon ajankohtaan, sillä kaksi lomapäivistä osuu viikonlopulle. Pitkä viikonloppu on kuitenkin luvassa. Saa nähdä mitä sinne keksitään. :D

Kirsikankukkia

Kevät sopii Japaniin – tai ainakin kirsikankukka-aika. Suurimmassa osassa puista ei ole vielä lehtiä, tai edes hiirenkorvia, mutta kirsikkapuut kukkivat kaikessa komeudessaan. Kioton kukat olivat todella kauniita, mutta jotenkin on vielä hienompaa päästä katselemaan niitä ihan arkielämässä: matkalla kouluun, lenkillä, ikkunasta jne.

Kirsikkapuut kukkivat kaikkialla Sendaissa yhtä aikaa, mutta vain noin viikon ajan. Ensi viikolla tähän aikaan tuskin kukkia puissa juuri näkyy – maassa kyllä sitäkin enemmän. Muun muassa tämän takia japanilaiset ottavat kaudesta kaiken irti. On ilmeisesti täysin hyväksyttävää ottaa töitä yksi päivä vapaata ja mennä päiväksi viettämään Hanamia (piknik puistossa, jossa on kukkivia kirsikkapuita). Hanamin ideana on syödä ja juoda, ihastella kirsikankukkia sekä viettää laatuaikaa ystävien kanssa. Ja alkoholia kuluu. Eli muistuttaa vähän vappua, vaikka tausta-ajatus onkin täysin erilainen. Itse olen osallistunut nyt kahteen Hanamiin, toiseen labran kanssa ja toiseen solun tyttöjen kanssa. Käymässämme puistossa (Nishi-Kouen = länsipuisto) oli todella festivaalimainen tunnelma, sillä teiden varsilla oli runsaasti erilaisia ruokakojuja, ihmisiä oli paljon sekä tiestysti kirsikankukkia oli kaikkialla. Oli mahtavaa!

Mutta nyt sitten tämän postauksen pääosioon eli niihin kirsikankukkiin.

Sakura & puro

Temppelin portailla

Polkupyöräparkkilla

Sakura & labran poppoota

Sakura & lyhtyjä

Hanami puistossa...

...jatkuu myös yöllä

Sakura & yö

Maassa

Sakura & taivas

Vaaleanpunaista

Asuntolan takapihalla

Kadunvarressa

Lähellä ja kaukana

Arki alkaa taas

Ja taas alkoi koulu. Uusia kursseja, uusia ihmisiä, uusia haasteita, uusia valituksen aiheita. Kaikkea tätä on mahtunut viimeisen viikon sisään. Vaikka paljon uusia asioita on taas pompannut eteen, on niitä nyt kuitenkin paljon vähemmän kuin syksyllä ja olen nyt paljon paremmin kartalla, mitä edessä on.

Saimme vajaa kaksi viikkoa sitten uudet kämppäkaverit lähteneiden opiskelijoiden tilalle. Uudet japanilaistytöt ovat kivoja ja aika puheliaita. Olin pikkaisen järkyttynyt, kun tajusin, että he kaikki ovat 18-vuotiaita eli -95 syntyneitä. Minua kolme vuotta nuoremmat aloittaa yliopisto-opiskelun. Oonko mä vanha tai jotain...? No ei siitä sen enempää. Ei mulla oikeasti mitään ikäkriisiä ole (kai). Muutamalla tytöistä on aika erikoisia tapoja. Pääsin mm. perjantai-iltana todistamaan, kuinka nattoa (haisevia hapatettuja soijapapuja) sekoitettiin suklaajäätelöön ja kuinka mangaa luettiin lavuaaria vasten hiuksia kuivatessa. Tuohan vetää jo vertoja omalle tavalleni lukea milloin mitäkin kirjaa/mangaa/karttaa hampaita harjatessa. Jee!

N91:n tytöt :D

Uusia opiskelijoita on tulossa myös suunnistuskerhoon ja sitä varten kerhossa tuntuu olevan melkein joka päivä jotain ohjelmaa. Olin viikonloppuna mukana kahdessa tapahtumassa, jossa yhteensä ehkä noin 50 opiskelijaa kokeili suunnistusta ensimmäistä kertaa. Aika mageeta. Pääsin itsekin juoksemaan ja onnistuinkin keräämään ihan kunnioitettavan määrän mustelmia sekä jalkoihin että käsiin. Mutta joo, oli älyttömän hauskaa juosta ympäri kampusta, hakea mahdollisimman monta rastia ja vältellä 'metsästäjiä', jotka kiinni saadessaan vähensivät pisteitä. Jostain syystä muille tytöille annettiin armoa takaa-ajotilanteissa, mutta tämän blondin perään tultiin ihan täysillä. Au mun jalat...

On ollut kiva huomata, että tulen nykyään jo jotenkin toimeen japanilla, vaikka edelleenkin on aika avuton olo kahden japanilaisen välistä keskustelua kuunnellessa. On jännä, että tänne tullessani luulin osaavani japanin alkeet ihan hyvin, mutta nyt tuntuu, että en osaa niitä vieläkään. Uusi kurssi (japani 3) vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, mutta odotetaan nyt vähän aikaa ennen kuin julistetaan mitään. Vaihtelua on kuitenkin ainakin odotettavissa, sillä siinä missä japani II oli saman kaavan toistamista päivästä toiseen, on japani III on jaettu neljään erilliseen osaan, jotka kaikki painottavat vähän eri asioita (luetun ymmärtäminen, puhuminen, kielioppi, soveltaminen käytäntöön). Mutta koska opettajatkin vaihtelevat, läksyjäkin tulee pikkaisen enemmän...

Japanilaisia vessaohjeita ihan vain kaikkien riemuksi.

Japanin lisäksi myös muut kurssit tosiaan alkoivat viime viikolla. Yksi valitsemistani kursseista käsittelee maanjäristyksiä, niiden syitä, riskejä ja riskien torjuntaa. Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta kurssia vetävä opettaja näyttää vähän turhan paljon LOTRin Klonkulta. Aarteena ei tosin ole sormus vaan oma 40 vuoden tutkimusura, johon tulee viittauksia vähän liian usein. Kun mukaan yhdistetään vielä sujuva, mutta ihan kamalan vaikeaselkoisella aksentilla puhuttu englanti, tiedän jo nyt, että tunneista tulee varmasti mielenkiintoisia. Ensimmäisellä tunnilla piti pari kertaa hieman pidätellä naurua.

Päivät rupeavat pikkuhiljaa lämpenemään ja erityisesti aurinko lämmittää jo todella paljon. Parhaimmillaan olen nähnyt mittarin 24ºC:ssa, mutta tavallisina päivinä ollaan vielä 20ºC:n alapuolella. Illalla kotiin tultua ei kuitenkaan enää tarvitse laittaa lämmitintä päälle, sillä huone lämpenee tarpeeksi päivän aikana. Eli jee, säästän vähän (oikeastaan todella vähän) lämmityskuluissa.

Epämääräistä kirsikankukkahuumaa.
Sitä luvassa pian lisää...

Katjarapu lännessä: osa 2

Pitemmittä puheitta, tässä seuraa Kansain reissun toinen osa!

Kioto

Odotin Kioto-päivää samaan aikaan innolla ja kauhulla. Kaikki tuttuni, jotka ovat Kiotossa käyneet, ovat pitäneet kaupungista kovasti. Toisaalta listassani oli niin monta nähtävää paikkaa, että epäilin jo etukäteen etten ehdi nähdä kaikkea yhdessä päivässä. Tunnetta ei yhtään helpottanut se, että Kioton asemalle päästyäni, kuuluisille temppeleille menevien bussien pysäkeillä oli ihan karmeat jonot. Jonottaminen ei huvittanut, joten kaivoin kartan kassista ja seikkailin itseni parin kilsan päähän Kiyomizuderalle. (Ja oli muuten varmasti nopeampaa kuin bussilla meneminen.)

Kiyomizudera eli Kiyomizu-temppeli oli varmaan koko Kansain reissun lempipaikkani. Se on vuorenrinteeseen rakennettu shintolaistemppeli ja kuuluisa mm. temppelin parvekkeelta avautuvasta näköalastaan. Kirsikkapuut olivat juuri sopivasti kukassa Kioton vierailuni aikana ja tavallisestikin varmasti kaunis maisema oli todella mahtava. Olisinkin voinut jäädä sinne näköalatasanteelle loppupäiväksi. Kiertelin kuitenkin temppelialuetta muutenkin ja kuten Kasuga-temppelillä myös Kiyomizuderan alueella oli paljon pieniä pyhättöjä ison päärakennuksen lisäksi. Niitä oli hauska tutkiskella ja miettiä, miten ihmeessä ne eroavat toisistaan. Alueella oli myös kuuluisa kolmiosainen Otoya-vesiputous, josta juotuaan saa onnea/menestystä joko rakkauteen, terveyteen tai koulu- yms. menestykseen. Koska paikan päälle saavuin, olihan siitä pakko juoda. Minulla ei ole hajuakaan minkä onneksi join ja onko vesiputouksen valitsemisella edes väliä, eikä se niin haittaakaan. Vesi ainakin oli ihan hyvää.

Kohta Kiyomizuderalla

Kiyomizuderan kuuluisa näköalatasanne

Otoya-'vesiputous'

Kiyomizuderalta jatkoin kävellen kohti Kodaiji-temppeliä ja ihastelin matkan varrella Higashiyama-korttelia, joka tuntui suoralta ikkunalta menneeseen. Tällä kertaa en ehtinyt jäädä kiertelemään, mutta jos koskaan palaan Kiotoon, haluaisin todellakin tutkiskella aluetta paremmin. Kodaiji oli myös mielenkiintoinen paikka ja erityisesti temppelin puutarha teki vaikutuksen, sillä se tuntui jollain tapaa luonnollisemmalta kuin muut vierailemani japanilaiset puutarhat. Kodaiji oli myös ensimmäinen vierailemani budhalaistemppeli(alue), joka ei tuntunut mahtipontiselta vaan oikeasti temppeliltä.

Higashiyaman katu

Bambumetsikköä Kodaijin puutarhassa

Seuraavaksi suuntasin askeleeni kohti Nanzenji-temppeliä. Tuollakin matkalla näin ihan kamalasti todella kauniita paikkoja, joista maininnan saakoon Maruyama-puisto. Toisin kuin monet muut japanilaiset puistoalueet, Maruyama-puito ei ollut ylihoidetun oloinen mikä on ainakin minulle iso plussa. Näin myös muutaman kukkivan kirsikkapuun. Puistolta jatkoin matkaani tarkoituksella pikkukujia pitkin mutkitellen. Vaikka tiesin lähestyväni Nanzenjia, putkahti alueen portti näkyviin aika yllättäen (tai ehkä en vain kiinnittänyt huomiota ympäristöön). Nanzenji-temppeli kuului taas kategoriaan mahtipontiset budhalaistemppelit. Mielenkiintoiseksi sen kuitenkin teki Hojo eli päämunkin vanhat asuintilat ja päätemppeli sekä alueella kulkenut akvedukti, joihin olen aina tuntenut jonkinlaista vetoa. Hojossa ei saanut valokuvia ottaa, mutta rakennusta kierrellessä tuli väkisinkin ajatelleeksi, että herra päämunkki on elänyt aika sikaleveästi ja mukavasti.

Akvedukti!

Nanzenjin jälkeen jatkoin edelleen kävellen ja se kannatti ehdottomasti, sillä pienen joen vartta seuraileva Philosopher Path oli aivan upea kukkivine kirsikkapuineen. Kello rupesi tässä vaiheessa olemaan aika paljon yli lounasajan ja minulla oli nälkä, mutta oikeita ruokapaikkoja ei juuri näkynyt. Lopulta ostin kirsikankukkajätskin pahimpaan nälkään ja jatkoin talsimista. Noin puolen tunnin kävelemisen jälkeen saavuin Ginkakuji-temppelille, joka on kuuluisa "hopeisesta" paviljongistaan. Oikeaa hopeaahan paviljonki ei ole koskaan ollutkaan, mutta ihan hieno rakennus se silti oli. Itse pidin kuitenkin eniten alueesta kokonaisuutena ja siitä miten alueen takana nousevaa vuorenrinnettä oli hyödynnetty alueella. Ja taas vaihteeksi puutarha oli kaunis.

Philosopher Path

Ginkakuji rinteestä katsottuna

Yksityiskohta puutarhasta

Hopeinen paviljonki

Ginkakujin nähtyäni sain viimein kaikki listani Itä-Kioton paikat käytyä. Seuraavaksi hyppäsinkin bussiin tarkoituksenani käydä vielä Ryoanji- ja Kinkakuji-temppeleissä ennen niiden sulkeutumista. Toisin kuitenkin kävi. Bussini juuttui liikenneruuhkaan (jonka syyksi selvisi tulipalo) ja päästyäni viimein Kinkakujille kello oli niin paljon ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä käydä molemmissa. Tässä vaiheessa päätin, että jatkan Kiotossa vielä seuraavanakin päivänä, sillä muitakin paikkoja oli vielä käymättä ja halusin nähdä ne valoisalla.

Kinkakuji-temppeli oli kyllä käymisen arvoinen, sillä sen kuuluisin rakennus kultainen paviljonki oli aika upea metsäisen puutarhan ja lammen ympäröimänä. Muita rakennuksia ei ollut kovin montaa ja alue tuntui näin ollen suuremmalta kuin aiemmin vierailemani temppelialueet. Hauskaa puutarhassa oli se, että paviljonki näkyi sen joka nurkkaan ja näin rakennuksesta sai usean erilaisen vaikutelman erilaisia taustoja vasten.

Kultainen palviljonki

Kultainen paviljonki veden puolelta

Kioton asemalle palatessani poikkesin vielä Kioton palatsia ympäröivässä puistossa. Palatsiin itseensä pääsi sisään vain jos oli tehnyt varauksen (+ kello oli liikaa), mutta puistossa sai kierrellä vapaasti. Alueella ei tosin ollut hirveästi nähtävää. Lasten leikkipaikan vierestä löysin todella kauniisti kukkivia kirsikkapuita, mutta muuta erikoista ei juuri ollut. Auringon laskiessa lampsin puiston päästä päähän pohjois-eteläsuunnassa ja toivoin pieniä polkuja nelikaistaisen levyisen hiekkatien sijaan.

Portti Kioton keisarilliseen palatsiin

Kukkivia kirsikkapuita

Lisää kirsikkapuita

Sakura <3

Kioto + Osaka

Viimeisenä reissupäivänä suuntasin aluksi Kiotoon käydäkseni vielä parissa paikassa. Ensimmäisenä suuntasin kulkuni Fushimi Inari Shrine:lle, joka on kuuluisa tuhansista punaisista tori-porteistaan, jotka jonona johtavat ylös vuorelle. Alue oli ihan mahtava ja sain ehkä jopa pienen yliannostuksen punaisesta väristä, mutta vihreänsävyinen metsä ympärillä tasapainotti ihan mukavasti. Nousu vuorta ylös oli erilainen kuin olin odottanut. Olin ajatellut, että portit loppuisivat aika nopeasti nousun aikana, mutta porttikuja jatkuikin aika ylös asti. Polku myös eteni ensimmäisen nyppylän jälkeen kierosti vähän alamäkeen ennen kuin oikea nousu alkoi. Olin jotenkin kuvitellut polun kulkevan vain suoraan mäkeä ylös. Itse en koskaan kiivennyt Inari-vuoren huipulle asti, sillä sinne olisi (taas vaihteeksi) kestänyt liian kauan. Ensimmäiselle jonkinlaiselle tasanteelle asti kuitenkin pääsin, eikä näköala huipulla kuulema eroa näkemästäni juuri mitenkään. Ja ihan hyvinhän tuoltakin jo näki.

Temppelin vartija?

Siinä niitä nyt sitten on muutama...

Portit harvenivat ylämäkeen mennessä

Näköala tasanteelta

(Tämä kappale saattaa pieniä määriä otakuilua. Jos et ymmärrä, ei haittaa.) Toinen paikka missä halusin Kiotossa vielä käydä oli Kioton kansainvälinen mangamuseo. Hassua kyllä, minulla ei ennen vierailua ollut paikasta juuri muuta tietoa kuin sen sijainti. Jonkun verran mangaa lukeneena halusin kuitenkin käydä kurkkaamassa millaisesta paikasta oli oikein kyse. Ja taas reissu kannatti. Museon ideana oli ilmeisesti se, että sinne voi kuka tahansa tulla, maksaa pääsymaksun ja lukea lähes mitä vain 1960-luvulta lähtien julkaistua mangaa. Tuonnekin olisi varmaan kannattanut mennä koko päiväksi, sillä mielenkiintoisen oloisia vanhoja sarjoja näkyi aika paljon ja ajan kanssa niihin olisi voinut olla ihan hauska tutustua. Päädyin kuitenkin lukemaan kunnolla vain yhden pokkarin (Last game-nimisestä romanttisesta komediasta) ja selailin muutamaa muuta. Kaikkein mahtavinta paikassa oli kuitenkin se, että museossa oli nurkka myös käännösmangalle. Kurkkasin nopeasti englanninkielisten hyllyä, mutta arvatkaahan kuka tanssi ihastuksissaan löytäessään Fullmetal Alchemistin seitsemän ekaa osaa suomeksi eurooppalaisten hyllystä.

Mainos museon ulkopuolella

Tässä vaiheessa päivää oli taas päästy iltapäivän puolelle ja totesin, että Osakallekin täytyi antaa vähän aikaa. Siispä lähdin takaisin ja suuntasin kohti Osakan linnaa. Linna muuten kannatti jättää viimeiseksi. Linnan päätorni on muurien lisäksi ainoana enää pystyssä, mutta on sen verran ison kokoinen, että muiden rakennusten puuttuminen annettakoon anteeksi. Koska minun oli taas aivan pakko päästä korkealle, kiipesin portaita pitkin (hissiin oli jono) ylimpään kerrokseen ja nautin osakalaisista maisemista täysin rinnoin. Kun viimein olin saanut suunnilleen kyllikseni (ja napsinut kasan valokuvia) lähdin laskeutumaan takaisin alas pikkuhiljaa tutustuen samalla näyttelyyn, joka linnan sisälle oli kasattu. Rakastin alkuperäisen linnoitusalueen pienoismallia. Linnan jälkeen kiertelin vielä alueen puistossa ennen kuin suuntasin hotellille hakemaan kassiani.

Osakan linna

Oli sillä vähän kokoa...

Osakaa tornin huipulta katsottuna

Tämä rasti oli selvästi tarkoitettu minulle :)

Vallihauta illan hämärtyessä

Paluumatka oli tavallaan paljon mielenkiintoisempi kuin tulomatka. Nukuin bussissa paremmin. Tokion Shinjukukin oli todella hiljainen puoli seitsemän aikaan aamulla. Näin viimein Les Miserablesin, kun se oli Tokio-Sendai -bussin viihdekeskuksen (mikäköhän on oikea sana) leffavalikoimassa ja sain välillä kohtauksista selvää bussimelun yli vain japanilaisten tekstitysten takia (oli muuten sika siisti fiilis). Hikoilin kuin pieni porsas ajaessani pyörällä asuntolalle iso kassi selässäni +23ºC:ssa.

Niin että sellainen reissu. Onnittelen kaikkia, jotka tänne asti jaksoivat tämän jaarittelun lukea. Kaikkea näkemääni en voi tietenkään pukea sanoiksi, mutta toivottavasti tästä välittyi edes jotain. Koko reissu oli ainakin minulle aika intensiivinen, mutta käsittämättön hieno kokemus. Hampaankoloonkin kuitenkin jäi vielä tekemättömiä asioita, joten toivotaan, että erityisesti Kiotoon pääsen vielä joku päivä palaamaan.