Meren äärellä

Lauantaina oli taas pitkästä aikaa luokkaretken aika. Suuntasimme kulttuurikurssin kanssa kohti Ishinomakia, joka sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Sendaista koilliseen. Eli alueella, jonne tsunami iski aika nopeasti maanjäristyksen jälkeen. Hassua kyllä, opettajamme kertoman mukaan kyseinen kurssi on käynyt Ishinomakissa vuosien ajan eli myös jo ennen tsunamia. Nyt reissut siihen suuntaan jatkuvat taas, mutta asioita käsitellään hieman erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin.

Tsunamin muistomerkki. Vasemmassa reunassa oleva
tolppa kertoo tsunamin korkeuden tuolla alueella.

Aloitimme päivän bussimatkalla, jonka aikana opettajamme Koji Shidara luki meille erilaisten ihmisten selviytymistarinoita. Ei ehkä kaikkein pirtein alku, mutta pisti ajattelemaan minkälaisia ihmisiä tulemme tapaamaan päivän aikana. Pysähdyimme matkalla nopeasti Ishinomakin tsunamin uhrien muistomerkillä, ennen kuin pääsimme päivän ensimmäiseen kohteeseen, Ishinomaki Higashi-Hoikuen päiväkotiin. Jos bussimatka olikin mennyt hiljaisissa merkeissä, vierailu ei sitä ollut. Koska oli lauantai, ei päiväkodissa ollut kovi montaa lasta, mutta meno oli kyllä ihan tarpeeksi villiä jo tuolla määrällä. Lauloimme yhdessä päiväkodin laulun, jonka Shidara-sensei oli meille aiemmin soittanut ja sen jälkeen saimme vähän aikaa leikkiä lasten kanssa.

Päiväkodin laulun ensimmäinen säkeistö.
あめのひ　かぜのひ　ぼくらはげんき
みんなで　なかよく　あそびましょう
いしのまきひがしほいくえん
いしのまきひがしほいくえん
あめのひ　かぜのひ　ぼくらはげんき
みんなで　なかよく　あそびましょう

Alkujännitystä

Päiväkodilta jatkoimme Dogen-in temppelille, jossa meille pidettiin tervetuloseremonia. Päämunkki oli niin tyypillisen munkin näköinen kuin mahdollista ja rukoili meille kaikille terveyttä ja menestystä tavoitteiden saavuttamiseen. Oli aika huvittavaa kuunnella, kun munkki lista kädessä luki jokaisen kurssilaisen nimen ja yritti saada tolkkua katakanalla kirjoitetuista ääntämisohjeista. Muuten seremonia oli lähinnä resitointia ja pientä rummutusta. Dogen-in toimi yhtenä evakuointipaikoista tsunamin jälkeen ja sekä päämunkilla että hänen vaimollaan oli paljon kerrottavaa tuosta ajasta. Seremonian jälkeen vietimmekin hyvän tovin kuuntelemassa, millaista elämä noina kuukausina oli. Päämunkin vaimo, Miki Onosaki, julkaisi noin puoli vuotta katastrofin jälkeen kirjan あったかい手, Warm hands, joka kertoo evakuointiajan tapahtumista runomuodossa. Olimme lukeneet kirjan etukäteen ja tarinoihin sai ihan uudenlaista syvyyttä, kun kuuli myös tapahtumien taustoista.

Resitointia

Budha, joka tekee muutakin
kuin löhöää...wau!

Sitten valoisempiin asioihin. Yksi Ishinomakin tärkeitä elinkeinoja on osterien kasvatus. Niinpä seuraavaksi olikin vuorossa luento siitä, miten osterit tulivat Japaniin ja nimenomaan Ishinomakiin. Koska mitään taukoja ei ollut ollut ennen tätä, rupesi porukka olemaan aika levotonta loppua kohti ja minulla kävi luennoitsija Tsuji Toshiicia melkein sääliksi. Itsellänikin oli hieman vaikeuksia keskittyä, mutta sain onneksi kalasteltua muutaman ihan mielenkiinoisen tiedon jyväsen tuoltakin luennolta. Luennon jälkeen saimme lounasta ja – yllätys, yllätys – ostereita! Lisäksi saimme kaikki myös udon-nuudeleita, jotka olivat ehkä parhaat syömäni nuudelit täällä. Nannaa.

Herrat osteri ja munkki

Osterien kuoria

Lounaan jälkeen kävelimme Sant Juan Bautista-museolle, joka sijaitsi aivan Dogen-in temppelin läheisyydessä, meren rannassa. Sant Juan Bautista oli ensimmäinen japanilainen laiva, joka seilasi Tyynen valtameren yli. Laiva lähti juuri Ishinomakista vuonna 1613 ja retken tavoitteena oli esittää esitellä Japania länsimaille. Museo koostui kolmesta osasta. Selvästi mielenkiintoisin oli Sant Juan Bautistasta tehty kopio, johon sai mennä myös sisälle tutkimaan paikkoja. Laiva ei näyttänyt kovin suurelta, mutta sisätilojen kolmessa kokonaisessa ja yhdessä puolikkaassa kerroksessa olikin sitten odotettua enemmän tilaa. Erityisesti ruuma oli mahtava. Toinen osa näyttelyä oli tavallisen museomainen näyttely, jossa kerrottiin perustietoa laivasta ja laivamatkan avainhenkilöistä. Näyttelyä oli kuitenkin rikastettu todella aidon oloisilla roboteilla, jotka liikkuivat vähän ja toistivat nauhalta tärkeitä keskusteluja. Kolmas, mutta ei suinkaan vähäisin osa museota oli museon teatterissa pyörinyt simulaatio laivamatkasta. Luulin aluksi katsovamme vain pienen näytellyn pätkän matkasta, mutta todellisuus oli vähän hienompaa. Penkit liikkuivat filmin aikana (kuten huvipuitojen teattereissa) ja teatterin seinille oli ripustettua köysiä yms. rekvisiitaksi.

Sant Juan Bautista

Hui, siellä on joku!

Rentoa ruokailua

Opin tämän retken aikana enemmän kuin muilla tähän astisilla luokkaretkillä yhteensä. Näin jälkikäteen ajateltuna päivä tuntuu aika rankalta ja sulateltavaa on paljon. Toisaalta näimme tosi hienoja juttuja ja tapasimme ihania ja ystävällisiä japanilaisia. Päivä olikin hirveän antoisa ja täysin normaalisti leikkivät lapset muistuttavat siitä, että elämä jatkuu Ishinomakissakin.

Näkymä temppeliltä Ishinomakin lahdelle

We're smiling
Miki Onosaki, June 11, 2011, Translated by Koji Shidara

We aren't always crying;
We're smiling more often now.

Flowers bloom and we smile.
Unexpected encounters make us smile.
A chance to have ice cream makes us smile.
Normal body temperature makes us smile.

We're now smiling–
Much more often than not.