Katjarapu lännessä: osa 2

Pitemmittä puheitta, tässä seuraa Kansain reissun toinen osa!

Kioto

Odotin Kioto-päivää samaan aikaan innolla ja kauhulla. Kaikki tuttuni, jotka ovat Kiotossa käyneet, ovat pitäneet kaupungista kovasti. Toisaalta listassani oli niin monta nähtävää paikkaa, että epäilin jo etukäteen etten ehdi nähdä kaikkea yhdessä päivässä. Tunnetta ei yhtään helpottanut se, että Kioton asemalle päästyäni, kuuluisille temppeleille menevien bussien pysäkeillä oli ihan karmeat jonot. Jonottaminen ei huvittanut, joten kaivoin kartan kassista ja seikkailin itseni parin kilsan päähän Kiyomizuderalle. (Ja oli muuten varmasti nopeampaa kuin bussilla meneminen.)

Kiyomizudera eli Kiyomizu-temppeli oli varmaan koko Kansain reissun lempipaikkani. Se on vuorenrinteeseen rakennettu shintolaistemppeli ja kuuluisa mm. temppelin parvekkeelta avautuvasta näköalastaan. Kirsikkapuut olivat juuri sopivasti kukassa Kioton vierailuni aikana ja tavallisestikin varmasti kaunis maisema oli todella mahtava. Olisinkin voinut jäädä sinne näköalatasanteelle loppupäiväksi. Kiertelin kuitenkin temppelialuetta muutenkin ja kuten Kasuga-temppelillä myös Kiyomizuderan alueella oli paljon pieniä pyhättöjä ison päärakennuksen lisäksi. Niitä oli hauska tutkiskella ja miettiä, miten ihmeessä ne eroavat toisistaan. Alueella oli myös kuuluisa kolmiosainen Otoya-vesiputous, josta juotuaan saa onnea/menestystä joko rakkauteen, terveyteen tai koulu- yms. menestykseen. Koska paikan päälle saavuin, olihan siitä pakko juoda. Minulla ei ole hajuakaan minkä onneksi join ja onko vesiputouksen valitsemisella edes väliä, eikä se niin haittaakaan. Vesi ainakin oli ihan hyvää.

Kohta Kiyomizuderalla

Kiyomizuderan kuuluisa näköalatasanne

Otoya-'vesiputous'

Kiyomizuderalta jatkoin kävellen kohti Kodaiji-temppeliä ja ihastelin matkan varrella Higashiyama-korttelia, joka tuntui suoralta ikkunalta menneeseen. Tällä kertaa en ehtinyt jäädä kiertelemään, mutta jos koskaan palaan Kiotoon, haluaisin todellakin tutkiskella aluetta paremmin. Kodaiji oli myös mielenkiintoinen paikka ja erityisesti temppelin puutarha teki vaikutuksen, sillä se tuntui jollain tapaa luonnollisemmalta kuin muut vierailemani japanilaiset puutarhat. Kodaiji oli myös ensimmäinen vierailemani budhalaistemppeli(alue), joka ei tuntunut mahtipontiselta vaan oikeasti temppeliltä.

Higashiyaman katu

Bambumetsikköä Kodaijin puutarhassa

Seuraavaksi suuntasin askeleeni kohti Nanzenji-temppeliä. Tuollakin matkalla näin ihan kamalasti todella kauniita paikkoja, joista maininnan saakoon Maruyama-puisto. Toisin kuin monet muut japanilaiset puistoalueet, Maruyama-puito ei ollut ylihoidetun oloinen mikä on ainakin minulle iso plussa. Näin myös muutaman kukkivan kirsikkapuun. Puistolta jatkoin matkaani tarkoituksella pikkukujia pitkin mutkitellen. Vaikka tiesin lähestyväni Nanzenjia, putkahti alueen portti näkyviin aika yllättäen (tai ehkä en vain kiinnittänyt huomiota ympäristöön). Nanzenji-temppeli kuului taas kategoriaan mahtipontiset budhalaistemppelit. Mielenkiintoiseksi sen kuitenkin teki Hojo eli päämunkin vanhat asuintilat ja päätemppeli sekä alueella kulkenut akvedukti, joihin olen aina tuntenut jonkinlaista vetoa. Hojossa ei saanut valokuvia ottaa, mutta rakennusta kierrellessä tuli väkisinkin ajatelleeksi, että herra päämunkki on elänyt aika sikaleveästi ja mukavasti.

Akvedukti!

Nanzenjin jälkeen jatkoin edelleen kävellen ja se kannatti ehdottomasti, sillä pienen joen vartta seuraileva Philosopher Path oli aivan upea kukkivine kirsikkapuineen. Kello rupesi tässä vaiheessa olemaan aika paljon yli lounasajan ja minulla oli nälkä, mutta oikeita ruokapaikkoja ei juuri näkynyt. Lopulta ostin kirsikankukkajätskin pahimpaan nälkään ja jatkoin talsimista. Noin puolen tunnin kävelemisen jälkeen saavuin Ginkakuji-temppelille, joka on kuuluisa "hopeisesta" paviljongistaan. Oikeaa hopeaahan paviljonki ei ole koskaan ollutkaan, mutta ihan hieno rakennus se silti oli. Itse pidin kuitenkin eniten alueesta kokonaisuutena ja siitä miten alueen takana nousevaa vuorenrinnettä oli hyödynnetty alueella. Ja taas vaihteeksi puutarha oli kaunis.

Philosopher Path

Ginkakuji rinteestä katsottuna

Yksityiskohta puutarhasta

Hopeinen paviljonki

Ginkakujin nähtyäni sain viimein kaikki listani Itä-Kioton paikat käytyä. Seuraavaksi hyppäsinkin bussiin tarkoituksenani käydä vielä Ryoanji- ja Kinkakuji-temppeleissä ennen niiden sulkeutumista. Toisin kuitenkin kävi. Bussini juuttui liikenneruuhkaan (jonka syyksi selvisi tulipalo) ja päästyäni viimein Kinkakujille kello oli niin paljon ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä käydä molemmissa. Tässä vaiheessa päätin, että jatkan Kiotossa vielä seuraavanakin päivänä, sillä muitakin paikkoja oli vielä käymättä ja halusin nähdä ne valoisalla.

Kinkakuji-temppeli oli kyllä käymisen arvoinen, sillä sen kuuluisin rakennus kultainen paviljonki oli aika upea metsäisen puutarhan ja lammen ympäröimänä. Muita rakennuksia ei ollut kovin montaa ja alue tuntui näin ollen suuremmalta kuin aiemmin vierailemani temppelialueet. Hauskaa puutarhassa oli se, että paviljonki näkyi sen joka nurkkaan ja näin rakennuksesta sai usean erilaisen vaikutelman erilaisia taustoja vasten.

Kultainen palviljonki

Kultainen paviljonki veden puolelta

Kioton asemalle palatessani poikkesin vielä Kioton palatsia ympäröivässä puistossa. Palatsiin itseensä pääsi sisään vain jos oli tehnyt varauksen (+ kello oli liikaa), mutta puistossa sai kierrellä vapaasti. Alueella ei tosin ollut hirveästi nähtävää. Lasten leikkipaikan vierestä löysin todella kauniisti kukkivia kirsikkapuita, mutta muuta erikoista ei juuri ollut. Auringon laskiessa lampsin puiston päästä päähän pohjois-eteläsuunnassa ja toivoin pieniä polkuja nelikaistaisen levyisen hiekkatien sijaan.

Portti Kioton keisarilliseen palatsiin

Kukkivia kirsikkapuita

Lisää kirsikkapuita

Sakura <3

Kioto + Osaka

Viimeisenä reissupäivänä suuntasin aluksi Kiotoon käydäkseni vielä parissa paikassa. Ensimmäisenä suuntasin kulkuni Fushimi Inari Shrine:lle, joka on kuuluisa tuhansista punaisista tori-porteistaan, jotka jonona johtavat ylös vuorelle. Alue oli ihan mahtava ja sain ehkä jopa pienen yliannostuksen punaisesta väristä, mutta vihreänsävyinen metsä ympärillä tasapainotti ihan mukavasti. Nousu vuorta ylös oli erilainen kuin olin odottanut. Olin ajatellut, että portit loppuisivat aika nopeasti nousun aikana, mutta porttikuja jatkuikin aika ylös asti. Polku myös eteni ensimmäisen nyppylän jälkeen kierosti vähän alamäkeen ennen kuin oikea nousu alkoi. Olin jotenkin kuvitellut polun kulkevan vain suoraan mäkeä ylös. Itse en koskaan kiivennyt Inari-vuoren huipulle asti, sillä sinne olisi (taas vaihteeksi) kestänyt liian kauan. Ensimmäiselle jonkinlaiselle tasanteelle asti kuitenkin pääsin, eikä näköala huipulla kuulema eroa näkemästäni juuri mitenkään. Ja ihan hyvinhän tuoltakin jo näki.

Temppelin vartija?

Siinä niitä nyt sitten on muutama...

Portit harvenivat ylämäkeen mennessä

Näköala tasanteelta

(Tämä kappale saattaa pieniä määriä otakuilua. Jos et ymmärrä, ei haittaa.) Toinen paikka missä halusin Kiotossa vielä käydä oli Kioton kansainvälinen mangamuseo. Hassua kyllä, minulla ei ennen vierailua ollut paikasta juuri muuta tietoa kuin sen sijainti. Jonkun verran mangaa lukeneena halusin kuitenkin käydä kurkkaamassa millaisesta paikasta oli oikein kyse. Ja taas reissu kannatti. Museon ideana oli ilmeisesti se, että sinne voi kuka tahansa tulla, maksaa pääsymaksun ja lukea lähes mitä vain 1960-luvulta lähtien julkaistua mangaa. Tuonnekin olisi varmaan kannattanut mennä koko päiväksi, sillä mielenkiintoisen oloisia vanhoja sarjoja näkyi aika paljon ja ajan kanssa niihin olisi voinut olla ihan hauska tutustua. Päädyin kuitenkin lukemaan kunnolla vain yhden pokkarin (Last game-nimisestä romanttisesta komediasta) ja selailin muutamaa muuta. Kaikkein mahtavinta paikassa oli kuitenkin se, että museossa oli nurkka myös käännösmangalle. Kurkkasin nopeasti englanninkielisten hyllyä, mutta arvatkaahan kuka tanssi ihastuksissaan löytäessään Fullmetal Alchemistin seitsemän ekaa osaa suomeksi eurooppalaisten hyllystä.

Mainos museon ulkopuolella

Tässä vaiheessa päivää oli taas päästy iltapäivän puolelle ja totesin, että Osakallekin täytyi antaa vähän aikaa. Siispä lähdin takaisin ja suuntasin kohti Osakan linnaa. Linna muuten kannatti jättää viimeiseksi. Linnan päätorni on muurien lisäksi ainoana enää pystyssä, mutta on sen verran ison kokoinen, että muiden rakennusten puuttuminen annettakoon anteeksi. Koska minun oli taas aivan pakko päästä korkealle, kiipesin portaita pitkin (hissiin oli jono) ylimpään kerrokseen ja nautin osakalaisista maisemista täysin rinnoin. Kun viimein olin saanut suunnilleen kyllikseni (ja napsinut kasan valokuvia) lähdin laskeutumaan takaisin alas pikkuhiljaa tutustuen samalla näyttelyyn, joka linnan sisälle oli kasattu. Rakastin alkuperäisen linnoitusalueen pienoismallia. Linnan jälkeen kiertelin vielä alueen puistossa ennen kuin suuntasin hotellille hakemaan kassiani.

Osakan linna

Oli sillä vähän kokoa...

Osakaa tornin huipulta katsottuna

Tämä rasti oli selvästi tarkoitettu minulle :)

Vallihauta illan hämärtyessä

Paluumatka oli tavallaan paljon mielenkiintoisempi kuin tulomatka. Nukuin bussissa paremmin. Tokion Shinjukukin oli todella hiljainen puoli seitsemän aikaan aamulla. Näin viimein Les Miserablesin, kun se oli Tokio-Sendai -bussin viihdekeskuksen (mikäköhän on oikea sana) leffavalikoimassa ja sain välillä kohtauksista selvää bussimelun yli vain japanilaisten tekstitysten takia (oli muuten sika siisti fiilis). Hikoilin kuin pieni porsas ajaessani pyörällä asuntolalle iso kassi selässäni +23ºC:ssa.

Niin että sellainen reissu. Onnittelen kaikkia, jotka tänne asti jaksoivat tämän jaarittelun lukea. Kaikkea näkemääni en voi tietenkään pukea sanoiksi, mutta toivottavasti tästä välittyi edes jotain. Koko reissu oli ainakin minulle aika intensiivinen, mutta käsittämättön hieno kokemus. Hampaankoloonkin kuitenkin jäi vielä tekemättömiä asioita, joten toivotaan, että erityisesti Kiotoon pääsen vielä joku päivä palaamaan.