maanantai 14. huhtikuuta 2014

Arki alkaa taas

Ja taas alkoi koulu. Uusia kursseja, uusia ihmisiä, uusia haasteita, uusia valituksen aiheita. Kaikkea tätä on mahtunut viimeisen viikon sisään. Vaikka paljon uusia asioita on taas pompannut eteen, on niitä nyt kuitenkin paljon vähemmän kuin syksyllä ja olen nyt paljon paremmin kartalla, mitä edessä on.

Saimme vajaa kaksi viikkoa sitten uudet kämppäkaverit lähteneiden opiskelijoiden tilalle. Uudet japanilaistytöt ovat kivoja ja aika puheliaita. Olin pikkaisen järkyttynyt, kun tajusin, että he kaikki ovat 18-vuotiaita eli -95 syntyneitä. Minua kolme vuotta nuoremmat aloittaa yliopisto-opiskelun. Oonko mä vanha tai jotain...? No ei siitä sen enempää. Ei mulla oikeasti mitään ikäkriisiä ole (kai). Muutamalla tytöistä on aika erikoisia tapoja. Pääsin mm. perjantai-iltana todistamaan, kuinka nattoa (haisevia hapatettuja soijapapuja) sekoitettiin suklaajäätelöön ja kuinka mangaa luettiin lavuaaria vasten hiuksia kuivatessa. Tuohan vetää jo vertoja omalle tavalleni lukea milloin mitäkin kirjaa/mangaa/karttaa hampaita harjatessa. Jee!
N91:n tytöt :D
Uusia opiskelijoita on tulossa myös suunnistuskerhoon ja sitä varten kerhossa tuntuu olevan melkein joka päivä jotain ohjelmaa. Olin viikonloppuna mukana kahdessa tapahtumassa, jossa yhteensä ehkä noin 50 opiskelijaa kokeili suunnistusta ensimmäistä kertaa. Aika mageeta. Pääsin itsekin juoksemaan ja onnistuinkin keräämään ihan kunnioitettavan määrän mustelmia sekä jalkoihin että käsiin. Mutta joo, oli älyttömän hauskaa juosta ympäri kampusta, hakea mahdollisimman monta rastia ja vältellä 'metsästäjiä', jotka kiinni saadessaan vähensivät pisteitä. Jostain syystä muille tytöille annettiin armoa takaa-ajotilanteissa, mutta tämän blondin perään tultiin ihan täysillä. Au mun jalat...

On ollut kiva huomata, että tulen nykyään jo jotenkin toimeen japanilla, vaikka edelleenkin on aika avuton olo kahden japanilaisen välistä keskustelua kuunnellessa. On jännä, että tänne tullessani luulin osaavani japanin alkeet ihan hyvin, mutta nyt tuntuu, että en osaa niitä vieläkään. Uusi kurssi (japani 3) vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, mutta odotetaan nyt vähän aikaa ennen kuin julistetaan mitään. Vaihtelua on kuitenkin ainakin odotettavissa, sillä siinä missä japani II oli saman kaavan toistamista päivästä toiseen, on japani III on jaettu neljään erilliseen osaan, jotka kaikki painottavat vähän eri asioita (luetun ymmärtäminen, puhuminen, kielioppi, soveltaminen käytäntöön). Mutta koska opettajatkin vaihtelevat, läksyjäkin tulee pikkaisen enemmän...
Japanilaisia vessaohjeita ihan vain kaikkien riemuksi.
Japanin lisäksi myös muut kurssit tosiaan alkoivat viime viikolla. Yksi valitsemistani kursseista käsittelee maanjäristyksiä, niiden syitä, riskejä ja riskien torjuntaa. Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta kurssia vetävä opettaja näyttää vähän turhan paljon LOTRin Klonkulta. Aarteena ei tosin ole sormus vaan oma 40 vuoden tutkimusura, johon tulee viittauksia vähän liian usein. Kun mukaan yhdistetään vielä sujuva, mutta ihan kamalan vaikeaselkoisella aksentilla puhuttu englanti, tiedän jo nyt, että tunneista tulee varmasti mielenkiintoisia. Ensimmäisellä tunnilla piti pari kertaa hieman pidätellä naurua.

Päivät rupeavat pikkuhiljaa lämpenemään ja erityisesti aurinko lämmittää jo todella paljon. Parhaimmillaan olen nähnyt mittarin 24ºC:ssa, mutta tavallisina päivinä ollaan vielä 20ºC:n alapuolella. Illalla kotiin tultua ei kuitenkaan enää tarvitse laittaa lämmitintä päälle, sillä huone lämpenee tarpeeksi päivän aikana. Eli jee, säästän vähän (oikeastaan todella vähän) lämmityskuluissa.
Epämääräistä kirsikankukkahuumaa.
Sitä luvassa pian lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti