Hyppäsimme aamulla junaan ja ajoimme noin 45 minuutin matkan sisämaahan päin. Oli hauska huomata miten maisema muuttui pikkuhiljaa. Ensin mäkinen tiiviisti asutettu japanilaislähiö muuttui harvemmin asutetuksi ja peltotilkut talojen ja mäkien välissä lisääntyivät, sitten mäet kasvoivat korkeutta ja asutus keskittyi laaksoihin. Lopuksi mäet kasvoivat vuoriksi ja matka muuttui aika silta-, sola- ja tunnelipainotteiseksi.
Kiipeämään pääsi käytännössä
heti aseman jälkeen, sillä asema sijaitsi laaksossa. Paikalliseen
laskettelukeskukseen sai kävellä 10 minuuttia rinnettä ylös,
josta itse vaellusreitti lähti, ensin avonaista rinnettä seuraten
ja sen jälkeen metsässä pienenä polkuna. Maisemat muuttuivat
nopeasti todella kauniiksi vaikka emme olleet nousseet vielä paljon
yhtään. Arviolta 200 metrin nousun jälkeen näimme ensimmäistä
kertaa lunta. Oli muuten eka kerta täällä Japanissa.
Lumen määrä rupesi kasvamaan
pikkuhiljaa. Emme kiinnittäneet siihen hirveästi huomiota, sillä
polulla sitä oli paljon vähemmän. Suunnillen puolen välin
kohdalla rupesi kuitenkin menemään hankalaksi. Harjanteen päällä kulkenut polku siirtyi rinteeseen ja kulki suoraan isoon kivikkoon,
jossa ei varsinaista polkua kulkenut vaan reitti kivien yli
oli merkitty pinkeillä nauhoilla puihin. Niinpä viisi hieman hullua
vaihtaria jatkoi kulkemista (köh, rämpimistä) huomattavasti hitaammin lumisessa
kivikossa. Pitkään näytti siltä, että kivikkoinen alue ei
jatkuisi kovin kauan ja pahimmasta alueesta kyllä päästiinkin, kun
polku siirtyi loivaan notkoon. Rinne kuitenkin jyrkkeni huomattavasti,
maa oli edelleen kivikkoinen ja lunta rupesi olemaan parikymmentä
senttiä, minkä seurauksena kulkeminen itse asiassa hidastui entisestään. Tässä vaiheessa
pysähdyimme ja pohdimme vakavissamme takaisin palaamista, mutta päätöstä ei saatu aikaiseksi. Lopulta heitimme
kolikkoa ja päädyimme jatkamaan matkaa.
Maisema puolivälin jälkeen. Lunta! |
Ihan kivat oli maisemat <3 |
Huippu valloitettu! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti