Jouluterveiset täältä Sendaista!
Kuten monet ovat ehkä kuulleetkin, ei joulu täällä Japanissa ole
mitenkään iso juttu. Keskusta on kyllä täynnä jouluvaloja ja
kaupat soittavat amerikkalaisia joululaujuja sekä myyvät
joulukrääsää, mutta mitään syvällistä ei voi havaita. Joulu
on täysin kaupallinen.
Myös oma joulun viettoni on tänä
vuonna hieman erilainen. Viimeiset neljä päivää olin
suunnistuskerhon talvileirillä Nikkossa ja eilen jouluaattona olin
sitten takaisin kotona vähän ennen kymmentä illalla. Vielä pari
tuntia skypetystä perheen kanssa ja nukkumaan, voisi joulun kai
huonomminkin viettää. Joulupäivät olen kivasti jumissa labrassa,
sillä koska joulua ei juuri vietetä, ovat 25. ja 26. ihan
normaaleja työpäiviä. Tavallisia luentoja ei sentään ole.
Illalla olisi tarkoitus keittää
riisipuuroa, syödä pipareita, juoda glögiä ja kuunnella
Rajattoman joululauluja. Glögi ja piparit ovat Suomesta, mutta
riisipuuron keitän ihan tavallisesta täällä myytävästä
riisistä. Puuro onnistuu, kokeiltu on! Joulumieltäni on myös
kohottanut se, että löysin Sendain keskustasta kaupan, jossa
myydään kahvia ja kaikkea syötävää ympäri maailman. Arvatkaapa
kuka bongasi pipareita ja Marianne-karkkeja! Ostin. Piparivarastot
kunnossa. Joulu on pelastettu. Maassa rauha. Rauhallista joulua
kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti